Alle olen listannut 6 kirjaa, jotka olen lukenut tammikuussa ja helmikuun alussa. Joitain blogin kirjoista olen lukenut Helmet-kirjastojen
Lukuhaaste 2016 kisaan ja loput kirjat kiinnostavat muista syistä.
Kirja oli hyvin mielenkiintoinen. Kirjaa lukiessa huomasin kirjan jakautuvan kolmeen eri jaksoon: Kirjailijaura, Sukutaustan selvittäminen, sekä paluu
suomeen ja mielenkiintoinen päätös.
Kirjassa nuori mieskirjailija Markus Korpi ryhtyy tutkimaan sukunsa salaisuuksia, isoisänsä taustaa sekä ihastuu kauniiseen taidehistorioitsijaan. Kun sukutieto alkaa kiinnostaa enemmän, myös uudesta naisystävästä paljastuu outoja piirteitä… ”Helsinkiläinen Niko Mikael Korhonen on kirjailijana ennen kaikkea tarinankertoja, joka nauttii saadessaan viedä lukijansa mukaan seikkailuun. Historiasta, elokuvista ja matkailusta kiinnostuneen Korhosen tekstissä voi nähdä kaikuja Stephen Kingin, H.P.Lovecraftin ja Edgar Allan Poen kaltaisten kirjallisten esikuvien töistä. Viime aikoina hän on ollut erityisen kiinnostunut amerikansuomalaisten siirtolaisten historiasta. Pärttylin kesä on hänen esikoisromaaninsa.”
Lyhyt ote kirjasta: ”Markus
Korpi on nuori kirjailija, jonka elämässä kaikki on hyvin. Uusin kirja myy
mukavasti ja rakkauselämäkin kukoistaa, sillä Susanna on kuin Markuksen
unelmanainen, kaunis, älykäs ja Markuksen työstä kiinnostunut. Seuraava romaani
on myös hahmotteilla, ja siihen Markus päättää käyttää aineistona synkkää
sukutarinaansa. Hänen isoisänsä Alexander Korpi on aikanaan karannut Amerikkaan
ja jättänyt perheen oman onnensa nojaan. Alexanderin tarinan selvittely vie
Markuksen New Yorkin kautta Michiganin suomalaisseuduille, jossa hän saa
tietää, ettei isoisän tarina ole aivan niin yksinkertainen, kuin hän oli
luullut.
Kun tarinan solmut lopulta aukeavat, Markus joutuu outojen
yhteensattumien vuoksi epäilemään sekä omaa järkeään että liiankin täydellistä
tyttöystäväänsä.
Yllättävä loppuratkaisu nostaa lukijan hiukset pystyyn ja
todistaa Niko Mikael Korhosen kertojantaidoista.”
Pohjoinen 1999, 107 s.
Kirja kiinnosti paitsi jo pelkästään Lönnrotin
matkahistorian takia, myös koska Kainuu on vierasta aluetta, jossa en ole koskaan
käynyt. Kirjassa käydään läpi Elias Lönnrotin runonkeruumatkoja Kainuussa
monipuolisesti kommentoiden. Kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen kirja.
Kirjaan perustuen löytyy myös verkkosivu: http://www.juminkeko.fi/lonnrot/
Otava 2015, 224 s.
Valitsin kirjan koska Rauman murre on minulle aivan uusi,
enkä ole Heli Laaksosen kirjoja aikaisemmin lukenut. Kiinnostukseni Heli Laaksosen kirjoja kohtaan heräsi katsoessani YLEn ohjelmaa Helil kyläs. Kirjasta voisi tuoda
esille ilon, mutta kirjasta myös oppii paljon uutta.
4. Lauri Meri: Tuntematon Jussi Jurkka
Ennen kirjaa oli minulla jonkinlainen kuva päässäni Jussi Jurkasta ja muistakin Jurkista, mutta kirjan lukemisen jälkeen sain paljon uutta tietoa, mm. että Jussi Jurkka oli erittäin monipuolinen näyttelijä. Tykkäsin kirjasta, koska se oli monipuolisesti kirjoitettu.
Lyhyt ote kirjasta: ”Mies koko kansan tunteman luutnantti Lammion takaa. Risainen, rujo ja raju elämäntarina yllättää. Teatterisukuun syntynyt Jussi Jurkka (1930-1982) oli sukupolvensa suurin tähti, jonka elämää varjostivat kova lapsuus, sota ja jyrkkien roolihahmojen maine sekä tupakka ja alkoholi. Lukuisilla elokuvallaan ja rooleillaan Jurkka jäi ikuisesti suomalaisten sydämiin. Jussi Jurkan syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 85 vuotta ja Edvin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan valmistumisesta 60 vuotta. FM Lauri Meri on teatterin historian opettaja ja teatterikriitikko, joka kirjoittaa arvosteluja Helsingin Sanomiin. Meri on julkaissut aiemmin elämäkerrat Pentti Siimeksestä ja Tauno Palosta.”
WSOY 1968, 124 s.
Luin kirjan, koska Suomen sota 1808 kiinnostaa ja muukin historia tuolta aikakaudelta.
Kirjassa Tuomas Järn lähtee ystävänsä kanssa hakemaan
Dunckerin käskyn mukaan Ristiinasta tykkivenettä. Ystävä kuitenkin joutuu
venäläisten käsiin ja lopulta kuolee. Tuomas etsii kuitenkin käsiinsä
tuntemansa veljekset ja he lähtevät viemään tykkivenettä härkiä apuna käyttäen
kohti laivanlinnaa. Matkalla on monia vaarallisia tilanteita, eikä matkanteko
suju ongelmitta. Erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu historiallinen
suomen sotaan 1808 perustuva kertomus Ruotsin armeijan sotilaista.
Ristin Voitto 1973, 296 s.
Luin kirjan, koska en muista lukeneeni Suomen sodan tapahtumista juuri tuolla Koljonvirran alueella, vaikka sana Koljonvirta esiintyykin historiassa moneen kertaan.
Kirjassa käsitellään paljon uskonnollisuutta, koska Niskaset olivat körttiläisiä. Toinen suuri teema kirjassa oli Suomen sota Koljonvirran rannalla. Kirja
on kaikesta huolimatta hyvin kirjoitettu ja erittäin kiinnostava, vaikka
körttiläisyys ja historia eivät kiinnostaisikaan.
Lyhyt ote kirjasta: ”Elämäkertaromaani herännäisyyden alkuvuosien
tunnetusta talonpoikaishahmosta Lauri Juho Niskasesta. Kirjan tapahtumat
alkavat vuodesta 1808 ja seuraavat päähenkilön Lauri Juho Niskasen elämää.
Kirjoittaja on penkonut lähdeaineistoa ja haastatellut päähenkilön kolmannen
polven jälkeläisiä. Päähenkilön lisäksi henkilögalleriassa ovat mukana Suomen
sodan kuuluisat sotapäälliköt ja tietysti Paavo Ruotsalainen.”